Muistele Wetterhoffin aikaasi!

Täydennä kanssamme Wetterhoffin kertomusta

Oletko opiskellut tai opettanut Wetterhoffin oppilaitoksessa? Koetko itsesi wetterhoffilaiseksi tai HAMK:n muotoilusta valmistuneeksi ammattilaiseksi? Kerro omat muistosi ja jaa kuvia opiskeluajaltasi.

Suomen käsityön museo kerää Wetterhoffin oppilaitokseen liittyvää muistitietoa ja muistoja eri vuosikymmeniltä. Jakamalla omia muistojasi muodostuu yhteinen, juuri sinun tarinastasi koostuva wetterhoffilainen kertomus luettavaksi myös tuleville sukupolville.

Näin kirjoitat meille

Voit kirjoittaa tältä sivulta löytyvän muistojen keräyslomakkeen ensimmäiseen kenttään vapaita Wetterhoffin aikaan liittyviä muistojasi. Halutessasi voit vastata myös laatimiimme yksityiskohtaisempiin kysymyksiin. Mukaan voit liittää kuvia ja muuta mahdollista materiaalia, esimerkiksi digitoituja asiakirjoja.

Kaikki muistot tallennetaan museon arkistoihin tuleville sukupolville tutustuttavaksi. Sen vuoksi tarvitsemme nimesi ohella sinusta talteen muita ns. perustietoja, jotka jäävät ainoastaan museon käyttöön.

Voit itse päättää annatko luvan julkaista lähettämiäsi muistoja omalla nimelläsi, nimimerkilläsi tai nimettömänä. Jos annat julkaisuluvan, muistosi voidaan julkaista erilaisissa museon julkaisuissa ja jakaa myös sosiaalisessa mediassa. Aiemmin keräämiämme muistoja voit lukea täältä.

Voit hyvin täyttää ja lähettää lomakkeen yhdellä kertaa. Jos haluat täyttää lomakkeesta ensin vain osan ja palata myöhemmin täydentämään vastauksiasi, luo ihan ensimmäiseksi tallennustunnukset täällä.

Wetterhoffin oppilaitokseen liittyvien muistojen keräyslomake

Wetterhoffin Muistot 3
Maximum upload size: 134.22MB
Lisää tähän kuvatiedostot. Sallitut tiedostomuodot ovat jpg ja png. Tiedoston nimessä ei saa olla ääkkösiä. Voit lähettää kuvia vaihtoehtoisesti myös suoraan sähköpostilla osoitteeseen Anneli.Hemmila-Nurmi@jkl.fi
Maximum upload size: 134.22MB
Lisää tähän kuva- ja asiakirjatiedostot. Sallittu tiedostomuoto on pdf. Tiedoston nimessä ei saa olla ääkkösiä. Voit lähettää asiakirjoja vaihtoehtoisesti myös suoraan sähköpostilla osoitteeseen Anneli.Hemmila-Nurmi@jkl.fi
Kirjoita tähän lähettämiesi valokuvien ja asiakirjojen perustiedot. Tarvittavat tiedot esimerkiksi valokuvan kohdalla ovat Kuvausajankohta, paikka ja kuvaaja. Voit myös vapaamuotoisesti kertoa, mitä kuvassa tapahtuu tai mitä kuva esittää. Jos lähetät useamman kuin yhden kuvan tai asiakirjatiedoston, erittele perustiedot aina asiakirjan tiedostonimen perusteella.

Mikäli sinulla on ei-digimuodossa olevia kuvia tai muuta materiaalia, jonka haluaisit lahjoittaa/ lainata museolle kopioitavaksi, ota yhteyttä osoitteeseen Suomen käsityön museon amanuenssi Anneli Hemmilä-Nurmeen, puh. (014) 26 64374, email anneli.hemmila-nurmi@jkl.fi.


Tietojen tallentamisen yhteydessä syntyvän rekisterin tietosuojaselosteen löydät tästä linkistä.
Suomen käsityön museon arkistoaineistojen käyttösäännöt (pdf)
Jos haluat vastaanottaa uutiskirjeen, muistathan lisätä yhteystietoihisi myös sähköpostiosoitteesi.

Lisätiedot

amanuenssi
Seija Hahl

seija.hahl@jyvaskylä.fi
050 311 8886

Jaa kyselymme somessa!

Pin It on Pinterest